Viikatemiehen vaunut

Alkuperäinen tarina : The Coach-a-bower , käännös Minna Kanervo

                                  

” Nämä tapahtumat sattuivat kauan sitten kun olin vain viaton tyttönen ja asuimme Sperrinsin seudun laitamilla, hyvin yksinäisessä paikassa. Vierestämme vuorien välissä kulki mutkitteleva tie alas Pomeroyhin. Tie oli kiemurainen kuin ankerias. Minun on täytynyt olla kutakuinkin kaksitoista tai kolmetoista näiden tapahtumien aikaan.

Vähän matkan päässä tiellä oli turvekasa josta joka ilta jonkun meistä nuorimmista piti hakea meille turvetta. Juuri talven kynnyksellä, sinä iltana, oli minun vuoroni mennä hakemaan takkaan poltettavaa. Niinpä lähdin matkaan tuodakseni kotiin säkillisen sitä. Oli kirkas pakkasyö, kuu oli suuri kuin shillingin kolikko ja kaksi kertaa niin kirkas, eikä minua siihen aikaan pelottanut mikään. Turve oli tuotu suolta viikko aikaisemmin niin että se oli erittäin kuivaa, mutta silti se oli hyvin painavaa. Se ei minua haitannut, koska olin iso ja voimakas tytöksi. Heilautin säkin olkapäälleni ja käännyin lähteäkseni kotia kohti kävellen hiljakseen, koska kantamukseni oli raskas.

No, olin ottanut vain muutaman askeleen kotia kohti kun kuulin takaani tieltä pyörien ääntä. Ääni oli kovempi kuin mikä lähtee ponista ja kieseistä ja se lähestyi minua hyvin nopeasti. Luulin äänen tulevan  jonkun naapurimme vaunuista hänen ajaessaan kiireellä jonnekin ja käännyin katsomaan kuka se on ja mikä hänellä on hätänä. Koska oli kirkas kuutamo, saatoin nähdä kiemurtelevan tien takanani mailien pituudelta. Siellä ei ollut ristin sielua. Katsoin uudelleen varmistaakseni etten ollut erehtynyt, mutta se oli edelleen niin tyhjä kuin voi olla. Silti vieläkin kuulin lähestyvien pyörien äänen. Mietin, että ääni saattaisi tulla vaunuista jostakin kauempaakin, jos pakkasilma saisi äänen kantamaan matkojenkin päästä, joten pudotin turvesäkkini maahan odottaakseni tulisiko mitään näköpiiriin. Ääni lähestyi lähestymistään, mutta en vain nähnyt tiellä ristin sielua vaikka kuinka katsoin. Sitten yhtäkkiä se kuului aivan vieressäni ja minut tönäistiin lujasti ojan pohjalle ikään kuin jokin olisi yrittänyt päästä ohitseni. Vieläkään ei ollut mitään näkyvissä, ei kerta kaikkiaan mitään. Ympärilläni oli vain kuurasta valkoisia peltoja ja tyhjä tie. Parhaiten voisin kuvailla tapahtunutta niin että oli kuin olisi yrittänyt kulkea voimakkaaseen vastatuuleen ja koko yö oli täynnä hevosvaunujen ääntä. Sitten ääni ohitti minut ja oli hetkessä menossa edelläni tietä pitkin. Kuulin pyörien äänen loittonevan yhä kauemmas eikä edelleenkään ollut mitään näkyvissä vaikka kuutamossa oli kirkasta kuin päivällä. Et ikinä uskoisi mitä vauhtia pääsin kotiin. Sinne jäi turvesäkki keskelle tietä juostessani henkeni hädässä. Olisin ohittanut seudun parhaankin juoksijan vain päästäkseni omalle kotiovelleni ja sulkeakseni sen tiukasti perässäni. Kotona kerroin kaikille mitä olin kuullut, mutta kukaan ei uskonut minua ja isäni pakotti minut vielä takaisin hakemaan turvesäkin tieltä. Koko perhe pilkkasi minua ja kokemuksiani niin, että lopulta aloin itsekin uskoa ettei tapaus ollutkaan muuta kuin vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta.

Niin sitten tuli kaikenlaisia muita asioita ja tekemisiä niin, että unohdin koko asian kunnes vähän myöhemmin juttelin erään vanhan naisen, Ellen Bradleyn kanssa, jolla oli tapana vierailla meillä. Paikalliset pitivät häntä erittäin viisaana naisena ja Ellenillä oli tapana kertoilla tarinoita vuorilla vaeltelevista keijuista ja aaveista. Kerroin hänelle äänistä joita olin kuullut tiellä. Heti mainittuani asiasta Ellen nousi ylös ja risti kätensä. ” Jumala suojelkoon meitä pahalta! ” hän sanoi. ” Nuorten ei pitäisi kuulla tämmöisiä asioita.” Ne olivat viikatemiehen – noutajan – vaunut mitkä varmuudella voin sanoa sinun kuulleen. Se tietää surua niille kylän asukkaille joiden ohi noutaja kulkee.”

Hän kertoi minulle, että viikatemies tai noutaja, kuten häntä joskus kutsutaan, tuo kuolemaa alueelle. Se on kuolemanvaroitus kuten ulvova Banshee ( irlantilainen henkiolento ), hän sanoi, mutta sitä ei koskaan voinut nähdä. Sen vaunut voitiin joskus kuulla tiellä kylminä pakkasöinä ja jos vaunut pysähtyivät oven eteen, niin tiedettiin, että kuolema tulisi vierailemaan talossa. No, kuten saatat arvata, tämä askarrutti minua kovasti jonkin aikaa ja seurasin innokkaana tulisiko kukaan lähialueeltamme kuolemaan.

Jonkin matkan päässä juuri meidän alapuolellamme vuoren rinteessä asui eräs mies, joka piti hyvin paljon miestä väkevämmästä. Kylällä liikkui huhuja, että mies kohteli vaimoaan huonosti ja olinkin nähnyt useasti hänen ohittavan talomme tullessaan jostain pubista melkoisessa myötätuulessa. Eräänä iltana noin parin kuukauden kuluttua siitä kun olin kuullut viikatemiehen vaunujen äänen, hän kulki jälleen talomme ohi pahemmassa hutikassa kuin yleensä ja jatkoi matkaansa tietä pitkin kohti kotiaan. Juuri kun hän ohitti turvekasamme, ryyppyreissu kostautui hänelle. Mies kaatui raskaasti juuri samaan paikkaan missä olin kuullut äänen satuttaen jalkansa pahasti, mutta koska oli miesten mies ja vahvassa humalassa ei kiinnittänyt asiaan paljoakaan huomiota. Pari päivää onnettomuuden jälkeen mies sai jalkaansa verenmyrkytyksen ja hänet piti toimittaa kiireen vilkkaa sairaalahoitoon Omaghiin missä kuulin hänen kuolleen. Lääkäreiden yritykset pelastaa hänet epäonnistuivat. Siinä oli syy miksi viikatemies oli vieraillut vaunuineen tiellämme aiheuttaen kuolemaa ja surua. Äänet jotka aikaisemmin kuulin olivat siis varmasti kuolemanvaroitus ja tämän tapahtuman jälkeen kesti todella kauan ennen kuin kukaan sai minut suostuteltua menemään turvekasan luokse.

Olen kuullut viikatemiehen vaunujen äänen toisenkin kerran, noin kolme tai neljä vuotta turvekasalla kokemani jälkeen. Tämä tapahtui kun sisareni Annie sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen ja oli vuoteen omana. Olin muistaakseni viidentoista siihen aikaan. Oli kylmä talvi- ilta kun äitini oli mennyt Pomeroyhin katsomaan siellä asuvaa sisartaan, joka oli naimisissa siellä. Isäni oli yhä töissä ja minä olin yksin kotona ja huolehdin Anniesta odotellen äitini paluuta. Kun yhä odottelin, naapurimme Maggie Donnelly poikkesi kysymään siskoni vointia ja pyysin häntä jäämään meille seurakseni. Tiesin, että äidilläni oli mieli maassa Annien takia ja hän saattaisi nauttia Maggien kanssa rupattelusta kun palaisi kotiin. Maggie myöntyi hetimiten ja minä keitin meille teetä ja totta puhuakseni hänen kertomansa tarinat kohottivat huimasti minunkin mielialaani.

Istuskellessamme takan edessä kuulin äänen kaukaa Pomeroyn tieltä, kuin hevosvaunut lähestyen taloamme hyvin nopeasti. Ääni oli kuin hevosten kavioista ” clop- clop ” jäisellä tiellä kiiruhtaen kotiin ennen pimeän laskeutumista. Se lähestyi ja lähestyi ja yhtäkkiä se tuntui hidastuvan. Ajattelin että se voisi olla joku sedistäni kyyditsemässä äitiäni kotiin siskonsa luota tai joku naapureista tulossa katsomaan Annien vointia.

” Sieltä äiti nyt tulee”, sanoin nousten mennäkseni ovelle. Ääni pysähtyi saapuessaan talomme kohdalle, voin melko varmasti vannoa. Katsoin ikkunasta ennen oven avaamista, koska halusin nähdä kuka oli lähtenyt kotoaan. Ulkona tiellä ei näkynyt yhtään mitään. Ajatukseni palasivat iltaan turvakasalla ja viikatemiehen vaunuihin jotka pyyhälsivät ohitseni muutama vuosi aikaisemmin. Yhtäkkiä kuulin kolme matalaa, mutta hyvin selvää koputusta. En tiedä tulivatko ne ikkunasta vai ovelta, mutta voin taata että kuulin ne selvästi. Koputukset olivat samanlaiset kuin ääni mikä tulee kun lyödään kepillä puuämpärin pohjaan – ontosti väriseviä ja kaikuvia. Se ei ollut mukavaa kuunneltavaa.

Tiedän Maggienkin kuulleen myös äänet, koska hän ponkaisi ylös tuolistaan katsellen ympärilleen ikään kuin nähdäkseen mistä ne tulivat. Silloin varoittamatta vaunujen pyörien ääni alkoi uudelleen suunnaten kulkunsa vuorille. Ääni hiljeni ja hiljeni kunnes se loppui kokonaan enkä enää kuullut sitä. Maggie kalpeni ja teki ristinmerkin.

” Pois ikkunasta, Mary! ” hän sanoi tiukasti. ” Se oli viikatemies tulossa hakemaan siskosi sielua. Älä katso ulos, koska et tiedä mitä siellä saattaa näkyä! Annie ei ole enää kauaa keskuudessamme! ” Pian sen jälkeen äitini palattua kotiin kerroimme hänelle tapahtuneesta. En tiedä uskoiko hän meitä vai ei, sillä hän oli hyvin järkevä nainen. Maalla on aina kerrottu tarinoita kuolemaa ennustavista kolmesta koputuksesta ikkunaan, mutta hän ei ollut koskaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Äiti lähti katsomaan Annieta, joka nukkui sikeästi. Näytti siltä, että hän olisi jo hiukan paranemaan päin. Maggien lähdettyä ja isäni palattua töistä me menimme kaikki nukkumaan ja yritin työntää oudon kokemuksen pois mielestäni.

Kuitenkin myöhemmin yöllä Anniella tapahtui käänne huonompaan kuumeen noustessa todella korkealle. Tohtorille lähetettiin sana, mutta oli jo aamu ennen kuin hän ehti paikalle, ja silloin Annie oli jo kuollut. Viikatemies oli tosiaankin hakenut hänen sielunsa. Jälkeenpäin kuulin, että monet muutkin alueen ihmiset olivat kuulleet viikatemiehen vaunujen kulkevan tuona samana iltana. Se oli pysähtynyt heidänkin talojensa kohdalla, mutta kukaan heistä ei ollut uskaltanut katsoa ulos.

Moni oli arvellut sen olevan tulossa meille. Joskus jälkeenpäin jutellessani naapureidemme kanssa he kertoivat kuulleensa samaa muittenkin kuolemantapausten yhteydessä. Kun vanha mies nimeltänsä Barnett kuoli joitakin vuosia sitten kaukana vuoristossa, kaikki seudun asukkaat kuulivat viikatemiehen kulkevan oviensa ohi mennessään hakemaan Barnettin sielua.

Puhutaan, että itse paholainen ajaa vaunuja joita vetävät päättömät hevoset, mutta joita kukaan kuolevainen ei voi nähdä. Kolme koputusta ikkunaan on varma merkki taloon tulossa olevasta kuolemasta, mutta jos vaunut vain pysähtyvät ovelle, on se merkki pitkäaikaisesta sairaudesta. Niin minä asian kuulin.

On myös niitä jotka kertovat nykyään, että nämä ovat vain taikauskoisten ihmisten vanhoja tarinoita ja ainoat äänet mitä saattaa kuulla tiellä ovat vain varkaat, jotka pakenevat juosten viinahöyryissään Pomeroysta ylös vuorille. Sanotaan, että varkaat itse kertovat näitä tarinoita estääkseen ihmisiä näkemästä heitä ohi kulkiessaan. Mutta olen jo vanha nainen nyt, eikä minulla ole mitään syytä valehdella. Tiedän mitä kuulin silloin kauan sitten ja tiedän miten asianlaita oli.”