torstai 29. syyskuuta 2011

Tunnetko Irlanniin kansalliskoirat? Vehnäterrieri

Vehnäterrieri on vankka, keskikokoinen terrieri, joka on hyväluonteinen, eloisa ja toimelias. Se on luotettava ja uskollinen ystävä, joka sopeutuu erinomaisesti tämän päivän elämään.

"Vehnä" sopii mitä moninaisempaan toimintaan sekä luonteensa että kokonsa puolesta. Se onkin miellyttävä seurakoira, joka toimeliaana sopii aktiiviseksi harrastuskoiraksi agilityyn tai tottelevaisuuskoulutukseen.

Rodun historiaa
Vehnäterrieri on vanha irlantilainen rotu, jonka alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Kuitenkin jo 200 vuotta vanhoissa kirjoituksissa löytyy kuvauksia korkeajalkaisista, avoturkkisista vehnänvärisistä terriereistä, ja vanhoissa maalauksissa esiintyy hämmästyttävästi nykyisiä vehnäterriereitä muistuttavia koiria.

Aikoinaan nämä pehmeäturkkiset vehnänväriset terrierit olivat yleisiä eteläisessä Irlannissa, etenkin Corkin ja Munsterin maakunnissa, maalaistalojen vähäruokaisina yleiskoirina. Ne hoitivat vahti- ja palveluskoiran virkaa, olivat tarvittaessa metsästyskoiria sekä pitivät tuhoeläimet loitolla. Koiranharrastajien keskuudessa tämä vehnänvärinen terrieri ei tavallisuutensa vuoksi saanut suurta kiinnostusta osakseen. Viralliseksi roduksi vehnäterrieri hyväksyttiin kotimaassaan vasta vuonna 1937. Seuraavalla vuosikymmenellä naapurimaassa Englannissa alettiin kiinnostua vehnäterrieristä, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vasta 1960-luvulla, jolloin rotu sai jalansijaa Yhdysvalloissa. Rotu on sittemmin lisännyt suosiotaan räjähdysmäisesti Yhdysvalloissa ja mm. Ruotsissa.

Suomeen ensimmäinen vehnäterrieri saapui vuonna 1963. Ensimmäinen pentue syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Siitä lähtien ovat vuosittaiset rekisteröinnit kasvaneet tasaisesti: 1980-luvun lopulla noustiin yli sadan, ja 1990-luvulla rekisteröintiluvut ovat vaihdelleet noin 150 ja 200 välillä.

Luonteenpiirteet
Vehnäterrieri on hyväluonteinen, eloisa ja älykäs. Se kiintyy omistajaansa ollen tälle uskollinen ja luotettava ystävä. Vehnä on puolustustahtoinen olematta hyökkäävä. Rotu sopeutuu erinomaisesti tämänpäivän elämään; se on leikkisä, mutta myös kärsivällinen ja rauhallinen.

Uroksen ja nartun luonteissa on hieman eroavaisuuksia, kuten myös eri yksilöiden luonteissa. Uros on yleensä narttua voimakastahtoisempi, nartun ollessa taas ailahtelevampi luonteeltaan. Oikeanlaisella ohjauksella vehnäterrieri on yhteistyöhaluinen ja johtajaansa kunnioittava koira, vaikka se onkin joskus terrierimäisen jääräpäinen.

Vehnäterrieri on toimelias ja aktiivinen koira, jolle pelkkä sohvalla makoilu ei sovi ja se nauttii lenkkeilyn lisäksi virikkeitä antavasta toiminnasta, kuten agilitystä tai tottelevaisuuskoulutuksesta. Luonteesta kertonee sekin, että Ruotsin kennelliitto valitsi vuoden 1993 Urotekokoiraksi vehnäterrieri "Siggen" sen ansioista hoitotyössä toimimisesta.

Ulkonäkö
Vehnäterrieri on keskikokoinen koira, joka kuuluu korkeajalkaisiin terriereihin. Uroksen säkäkorkeuden tulee rotumääritelmän mukaan olla 46-48 cm ja painon 16-18 kg. Nartut ovat hieman pienempiä ja kevyempiä. Vehnän tulee olla hyvärakenteinen, voimakas ja sivusta katsottuna neliömäinen.

Rotunimensä vehnäterrieri on saanut värinsä perusteella. Sallittuja ovat kaikki sävyt vaaleasta vehnänväristä kullanpunaiseen vivahteeseen. Pennut eivät synny väriltään ja karvanlaadultaan valmiina. Karvapeite muuttuu useita kertoja sekä väriltään että laadultaan ennen aikuistumista, ollen valmis kolmeen ikävuoteen mennessä. Aikuisen koiran karvapeitteen tulee olla runsas, pehmeän ja silkkisen tuntuinen ja sen tulee laskeutua kyljissä ja jaloissa laineikkaana.

Turkinhoito ja trimmaus
Vehnäterrierin karva vaatii säännöllistä hoitoa. Karvanlaaduissa on hieman eroja, mikä vaikuttaa omalta osaltaan turkinhoitoon. Tärkeää on kuitenkin pitää karva takuttomana karvanlaatu huomioon ottaen joko kampaamalla tai karstaamalla se juuriaan myöten selväksi riittävän usein. Varsinaista karvanlähtöä vehnällä ei ole lainkaan, mutta karstatessa ja kammatessa kuollutta karvaa tietysti irtoaa aivan kuin ihmiseltäkin hiuksia.

Rotujärjestönä Kerry- ja vehnäterrierikerho pyrkii ohjaamaan jalostusta terveisiin vehnäterriereihin mm. jalostusohjesäännön avulla. Kasvattajia kehotetaan tutkituttamaan jalostusyksilöt lonkkakuvaamalla ja silmäpeilaamalla ne sekä ottamaan veri- ja virtsakokeet munuaisvian varalta.

Vehnäterrieri ja Allergia
K&V-Kerho on usein törmännyt valitettavan tiukassa olevaan harhaluuloon, jonka mukaan vehnäterrieri olisi ns. "allergiaystävällinen rotu". Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan myös vehnäterrierit voivat aiheuttaa allergiaa!

Vaikka vehnäterrierillä ei ole varsinaista karvanlahtöä, niin se ei silti tarkoita sitä, että vehnäterrieri ei allergisoisi. Koiran epiteeli (hilse) ja eritteet (mm. virtsa ja sylki) aiheuttavat koira-allergiaa. Koira-allergia voi myös muuttua pahentuessaan astmaksi. Näin ollen kannattaa harkita tarkoin koiran ottoa, jos perheessä on viitteitä koira-allergiasta. Koirasta luopuminen ei ole ikinä helppoa! Teksti lainattu Yhdistyksen sivuilta

maanantai 26. syyskuuta 2011

Hotelli Arlington, Bachelors Walk, O'Connell Bridge

Hotelli on ikään kuin kaiken keskellä. Hotellin julkisivu voi jäädä huomiotta ja sisään saapuessa saattaa ensi vaikutuelma olla "voi ei, ei tänne" kuten tyttäreni asian ilmaisi. Mutta voin vakuuttaa, että kokemus on kaikenkaikkiaan ihana! 
Kuten arvata saattaa hotelli joka on kaupungin keskustassa, vanhassa rakennuksessa ei äänieristyksiltään ole paras mahdollinen, joten juhlahumu kuuluu kyllä huoneisiin samoin kun Gardan rakastama hälytysäänien "ronski" käyttö pitävät huolen, ettei viikonloppuisin unet taida ihan häiritsemättä sujua. Ottakaa siis korvatulpat matkaan. Viikolla tätä ongelmaa ei ole.
Vanhalla puolella, josta on näkymä Liffeen, ei ole hissiä, uudella puolella sen sijaan on. Meidän huoneemme oli ylimmässä kerroksessa vanhalla puolella. Monien rappujen harmi väistyi kun huoneemme oli n.50m2!!! Sielä oli hyvä pitää omalla porukalla mm. pyjamapileet.
Meidän huoneemme
Aamiainen oli erinomainen ja palvelu aamiaisella aivan löymätöntä! Aamiaista hoitava rouva oli kuten asiaan kuuluu "vanha tuttu" ja asioiden hoito oli mutkatonta ja hänen työhistoriasta ja lempi kaupat ovat meidän jengillä tiedossa. FIB (full irish breakfast) oli noudettavissa kokilta ja kananmunan paistotavan yms sait pyytää juuri sellaiseksi kun halusit! Tulee vieläkin hyvä mieli kun muistelen aamupalan mukavaan tunnelmaa.
Hotelissa tuntui muutenkin olevan käsitys "no problem, we will work that out", tosin talon henkilökunnassa oli kahta lajia henkilökuntaa, ne joille asiakaspalvelu oli ytimessä ja niitä joita EVVK. Mutta kun tunnisti oikea tyypin, kaikki järjetyi ihanasti.
Hotellissa on ihastuttava Piano Bar, jossa on mukavaa  ja rauhallista syödä. Isossa salissa on joka ilta live bändi ja perinteinen irlantilainen tanssiesitys, joka on hyvin suosittu ja meluisa.
Itse esitys on maksuton, mutta siihen sisältyy n.30€ kolme lajin illallinen. Siihen aikaan illasta ja muutaman lapsen kanssa ei se kuulostanut erityisen houkuttelevalta, joten pienten neuvotteluiden jälkeen söimme ensin Piano barissa ja siirryimme sitten katsomaan esitystä.


Mäkymä hotellin edestä
Joten suosittelen tätä hotellia mielelläni ja varmaankin itsekin ajadun sinne toistekin..

perjantai 23. syyskuuta 2011

Mitä muut sanovat Irlannista

Värikäs Dublin ja puhelias Cork (Rantapallo.fi)

Dublin on hyväntuulinen kaupunki, josta matkailija löytää välitöntä ja pistämätöntä tunnelmaa. Vaikka kaupunki on täynnä hienoja vanhoja rakennuksia, monen matkailijan suosikkipaikkoja ovat kaupungin erinomaiset pubit ja niiden rento ilmapiiri. Suurin osa turistikohteista löytyy kaupungin halki virtaavan Liffey-joen eteläpuolelta.
Historiallisista rakennuksista kenties kiinnostavin on Trinity College, joka on Irlannin ensimmäinen yliopisto. Upea koulurakennus on näkemisen arvoinen, mutta suurimmat aarteet löytyvät rakennusten sisältä. Yliopiston tärkein nähtävyys on siellä säilytettävä Book of Kells, joka yksi maailman vanhimmista kirjoista. Jos on valmis lähtemään suurkaupungista hieman edemmäs, löytyy Dublinin läheltä mielenkiintoinen Glendaloughin kaupunki. Glendalough on kuuluisa esimerkiksi luostaristaan.
Dublinista löytyy myös monia muita historiallisia rakennuksia, mutta turisteille niistä ehkä mieluisin on, Guinness Hop Store, joka on panimon yhteydessä toimiva Guinnessin portterinpanoa esittelevä museo. Luonnollisesti museoon on yhdistetty myös kauppa, joka tarjoaa maistiaisia panimon tuotannosta. Ravintoloiden ja pubien ystävät viihtyvät erinomaisesti Temple Bar-alueella, joka sijaitsee juuri sopivasti turistialueen sydämessä.
Jos haluaa kohdata Dublinin eläväisimmillään, kannattaa matka ajoittaa Pyhän Patrikin päivän seutuville. Pyhän Patrikin päivänä irlantilainen kulttuuri suorastaan hehkuu ja kaupungin läpi marssii hieno paraati. Uudenaikaisempaa juhlanaihetta tarjoaa Bloomsday, jolla kunnioitetaan Irlannin kuuluisinta kirjailijaa, James Joycea.
Dublinista pääsee kätevästi muihin osiin maata bussilla tai junalla. Etelä-Irlannista löytyy esimerkiksi Irlannin kolmanneksi suurin kaupunki Cork, joka on myös tärkeä satamakaupunki. Ystävällisen kaupungin läpi virtaa kahteen kanaaliin jakautunut Lee-joki, ja kanaaleja ylittävät lukuisat kauniit sillat. Kaupungin keskusta sijaitsee virtojen välissä.
Kuten Dublinissa, myös Corkissa on paljon nähtävää. Jos haluaa kertasilmäyksillä ihailla kaupungin maisemia, kannattaa kavuta St.Ann´s – kirkon torniin Shandoniin, josta on komeat näkymät kaupungin ylle. Jos haluaa tutustua puheliaisiin kaupunkilaisiin, kannattaa pistäytyä English Marketilla. English Market on vanha Victorian aikainen katettu tori, jolla myydään kaupungin parhaita herkkuja juustoista mausteisiin.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Achill kuvakavalkaadi

Valitettavasti kuvat eivät tee oikeuttaa alueen kauneudelle, mutta koittakaa edes kuvitella miten upeaa sielä on!!

Paljon nähtiin lampaiden peffoja

Jotkut jopa jäivät kuvattavaksi

Niin karua, mutta silti niin kaunista



Yllätyksiä löytyi!

Lampaita ei huimannut


maanantai 19. syyskuuta 2011

Seikkailu Irlannissa


Ei aiempia kokemuksia, ei oikeastaan odotuksia, paitsi tietenkin glennit, joita näkisimme alkuperäisessä ympäristössään. Meitä lähti reissuun Marfidalin ryhmä-rämä, 8 naista ja Reijo, meidän urhea kuskimme:) Tämä on Mintun näkemys reissusta.

Lensimme lauantaina yöllä Aer Lingusilla, tällä lentoyhtiöllä on kyllä ihan järjettömät lentoajat, mutta pääasia että pääsimme suoraan Helsingistä Dubliniin. Dublin yöllä ei näyttänyt kummoiselta tai sitten vaan silmät oli niin täynnä unihiekkaa, etten nähnyt mitään. Yökerhoihin oli jonoja ja monilla hyvät bileet menossa.. Me emme kuitenkaan liittyneet joukkoon, vaan menimme kiltisti nukkumaan.

Aamulla sekoilu sitten alkoi, miten ihmeessä tämä suihku toimii? Pitääkö mun nyt vääntää näitä vai näitä säätimiä? Jos pesen kädet oikein nopeasti ei kuumasta hanasta tule liian kuumaa vettä... En saanut vettä tulemaan suihkusta, joten otin sitten pikakylvyn. Nyt olikin kyllä jo nälkä! Full Irish Breakfast... hmm.. paahtoleipä, jugurtti, appelsiinimehu ja tee ovat oikein hyvä vaihtoehto ;)

Sunnuntai oli reissupäivä, heti aamupalan jälkeen lähdimme hakemaan vuokra-auton kentältä. Porukka oli odottavan innoissaan, mitäköhän kaikkea tämä päivä oikein tuo tullessaan? Autoa oli vuokraamassa viereisellä tiskillä pyörätuolissa oleva mies ja melkein sokea nainen, kumpikohan ajaa..? Toivottavasti ne ei oo lähdössä meidän kanssa samaan suuntaan... "lievää hysteriaa". Ai niin, mutta eihän me tiedetä mihin suuntaan me ollaan menossa! Tai tiedetään, mutta jostain syystä se meidän tie menee tuolla ja me mennään ihan eri suuntaan. Tämä sekoilu siis sen jälkeen kun ensin ei meinattu saada auton ovia auki. Aika noloa, heh!

Reijo - kuskimme ja loistava reissukaveri :)



Vauhtiin päästiin ja suuntana oli Wicklow, Glen of Imaal ja siellä oleva glennien paikallinen erikoisnäyttely. Karikkoisesta alusta huolimatta olimme perillä, ajoissa! Jotenkin olin ajatellut, että toiminta olisi ammattimaisempaa, mutta siellä ne kaikki ihanat glennit olivat ihania juuri sellaisena kuin ovat muutenkin, joku ei ollut ehkä nähnyt kampaa vuoteen, toinen käy suihkussa vaan sateella ja jollain oli kuono veressä tappelusta. Yksi liikkui kiltisti vain kun sille kertoi että kananmuna on taskussa. Mä taidan kyllä pitää vähän siistimpiä herkkuja mukana edelleen näyttelyissä.




Ihana glennivauva!

Glennejä oli näyttelyssä noin parikymmentä, siis siinä varsinaisessa näyttelyssä, jollaisia meilläkin on. Lisäksi oli sitten joitain luolajuttuja ja vetohommia, niitä me ei jääty katsomaan kun alettiin olla jo niin nälkäisiä ja kylmissämme. Irlannin sää tosin olisi voinut olla pahempikin, ei oikeastaan edes satanut, tuuli oli kyllä ajoittain aika paha.

ROP-koira (uros)

VSP-koira (narttu)

Pubisafkaa Hollywoodissa, ei, emme vaihtaneet mannerta vaan Irlannissakin on Hollywood! Ja niillä on sellainen kylttikin kukkulalla, ympärillä ei kyllä ollut ihan yhtä luksuskämppiä kuin Los Angelesin Hollywoodissa. Niiden tilalla oli lampaita, ehkä jotain tuhat.



Matka jatkui vuorille, maisemat olivat aika ajoin henkeäsalpaavat. Kuin myös tie, mutta eri syystä.  Tiellä sai ajaa kovaa ja se oli välillä kapea kuin kinttupolku. Oksat raapivat ikkunaa kun vastaan tuli joku ja melkein jo pelkäsin peilit lähtevät vastaantulijan matkaan. Reijo oli kuitenkin loistokuski ja selvitti homman hienosti vaikka pitikin ajaa väärällä puolella tietä. Ei ois kyllä multa onnistunu toi vasemmanpuoleinen liikenne, pisteet siis Reijolle!







Pysähdyimme välillä näköalapaikoille kuvaamaan ja ei olisi tehnyt mieli lopettaa kuvaamista,  tuntui että ei vaan pystynyt vangitsemaan kameraan kaikkea sitä mitä olisi halunnut. Moni jää jumiin (siis ajatuksissaan) juuri Irlannin maaseutuun ja vuoriin. Olivathan ne hienot ja vaikuttavat ja olen onnellinen että olen käynyt siellä, mutta en minä nyt niistä niin järjettömiä kiksejä saanut että heti pitäisi rynnätä sinne uudestaan. Mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka ihastuvat Irlantiin loppuiäkseen.




Koko päivän reissun jälkeen saimme auton palautettua kunnialla. Koko porukka oli niin väsynyttä, että päätimme pitää vain pienimuotoiset "pyjamabileet" Leenan, Reijon ja Oonan huoneessa. Super Value marketista siideriä, olutta ja naposteltavaa, ei sitä muuta tarvittu:) Uni tuli kuitenkin ajoissa, eli valuimme pikku hiljaa omiin huoneisiimme. Illan saavutus ennen nukkumaan menoa oli, kun sain kuin sainkin suihkun toimimaan! Kiitos Ullis vinkistä!

Shoppailupäivä! Hotellimme oli ihan Dublinin keskustassa ja siitä oli helppoa singahdella kauppoihin. Mukaan lähti kenkiä ja jotain sälää, kaikki taisivat löytää jotain ostettavaa eli ei turha reissu! Ostokset vietiin hotelliin ja sitten lähdettiin porukalla turistikierrokselle, täytyyhän Dublinista ottaa kaikki irti mitä ehditään. Kierros tehtiin sellaisella kaksikerrosbussilla, jossa yläkerta oli lähes avoin. Tietenkin me rynnättiin heti sinne ylös. Välillä joutui kyllä luovuttamaan, kun aurinkopaikasta tulikin sateinen ja tuulinen paikka. Räps, räps, räps. Aika monta valokuvaa täytyi taas vauhdissa ottaa.









Hyppäsimme pois kyydistä Guinnessilla. Sinne olikin rakennettu aikamoinen turistirysä! Tosin olin aika vaikuttunut monesta makeasta yksityiskohdasta kierroksen aikana, lähinnä siis siitä miten hienosti ne oli toteutettu. Pääsylipulla sai ilmaisen tuopin, tietenkin Guinnessia, ylimmän kerroksen näköalabaarista. Musa oli hieman liian kovalla ja ei-tyyliin sopivaa, mutta näköalat olivat upeat. Minä otin oluen sijaan limpparia, olut kun ei oikein putoa.





Näköala yläkerran baarista



Illalla söimme oman hotellimme pubissa. Ruoka oli aivan loistavaa, ainakin oma annokseni. Irlannista siinä annoksessa ei kyllä ollut tietoakaan, mutta se ollut pääasia. Jälkkäriksi vielä joku Baileys-tuplasuklaa hässäkkä, niin olin valmis pyörimään sänkyyn. Mutta vielä ei ollut sen aika, ensin perinteistä Irlantilaista musiikkia ja tanssiesityksiä. Innostuin ensin musiikista, mutta loppupelissä kaikki biisit olivat aika samantyyppisiä keskenään. Se huilunsoittaja oli kyllä ihan mestari. En pystynyt olemaan edes hengittämättä niin pitkään kuin se kaveri puhalsi kerralla huiluun. Treenauksen puutetta, kait. Perinteinen tanssi on oikeastaan aika hassua, yläkroppa on mahdollisimman paikallaan ja jalat vispaavat sen kun ehtivät. Mutta kiva sitä oli katsella! Ihan varmasti siistimpää ainakin kuin meidän Matit, Maijat ja perinnetanssit...


Voi jestas, kello on vähän yli neljä yöllä ja unta on takana ihan liian vähän. Aer Lingus muistutti taas järjettömistä lentoajoistaan ja meidän tie vei kentälle viiden aikaan. Nukahdin varmaan jo ennenkuin kone oli saanut ilmaa siipiensä alle.

Väsynyt, mutta onnellinen. Ja hirmu ikävä omia koiruuksia. Kiitos ikimuistoisesta reissusta kaikille mukana olleille ja matkan varrella meitä innoittaneille tyypeille!

Minttu

Ps. "OOOOOOOO lentokone, OOOOOOOOO lentokone, OOOOOOOOO lentokone......  ;)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Lirin lapset


Kauan, tuhansia vuosia sitten, Keltit valtasivat Irlannin ja kukistivat heitä edeltäneet asukkaat. Nämä alkuperäiset asukkaat tunnettiin nimellä Tuatha De Danann, Jumalatar Danun kansa. Saman jumalattaren, joka on antanut nimensä Danun Kummuille Kerryn läänissä, jotka voi nähdä kilometrien päästä, jopa Corkin rajoilta saakka.

Tuatha De Danannin kansa koki katkeran tappion Kelteille Teltownin taistelussa Meathin läänissä. Tämän jälkeen Tuathat kokoontuivat ja tarkoituksenaan vahvistaa asemiaan, he päättivät valita kuninkaan, joka hallitsisi heitä kaikkia. Mies nimeltään Bodhbh Dearg Lough Dergistä, Connachtista, Shannon-joen varrelta tuntui sopivalta tähän tehtävään, sillä hänellä oli hienoja luonteenpiirteitä ja kunnioitettu isä, Newgrangen ylipappi, joka tunnettiin nimellä Daghda.

Kyseinen valinta ei miellyttänyt kaikkia. Lir, joka oli kotoisin Armaghin läänin pitäjiltä, raivostui kuullessaan päätöksestä ja halusi kuninkuuden itselleen. Hän lähti kokouksesta lupaa pyytämättä, hyvästelemättä ja sanaakaan sanomatta. Lirin röyhkeästä käytöksestä kimpaantuneina monet Tuathalaismiehet halusivat lähteä hänen peräänsä, tappaa hänet ja polttaa hänen talonsa, mutta Bodhbh Dearg esti heidän aikeensa ja sanoi:
”Ei, älkää tehkö tätä. Tuo mies on niin sisukas taistelija, ettei hän varmastikaan vain katso sivusta, kun hänen omaisuutensa hävitetään. Sitäpaitsi hänen tottelemattomuutensa ja vihamielisyytensä eivät yhtään vähennä minun kuninkuuttani.” Miehet taipuivat hänen tahtoonsa ja kiukustunut Lir eristi itsensä kanssaihmisistään.

Näin jatkui pitkän tovin, kunnes Liriä kohtasi äkillinen tragedia: Hänen vaimonsa kuoli kolmen päivän sairastelun jälkeen. Lir häkeltyi täysin tapahtuneesta ja hän kadotti halun elää. Kun kuningas Bodhbh Dearg kuuli näistä tapahtumista, hän sääli syrjittyä, yksinäistä miestä ja sanoi:
”Minä voisin nyt auttaa Liriä, jos hän vain hyväksyy ystävyyteni. Minulla on täällä Lough Dergissä kolme Irlannin kauneinta tyttöä, Oilell Aranlaisen kasvatteja – Aebh, Aoife ja Ailbhe. Lir voi valita heistä kenet haluaa sillä ehdolla, että hän tunnustaa minut Tuatha De Dananin johtajaksi.”

Sanansaattajia lähetettiin pohjoiseen kertomaan Lirille Bodhbh Deargin tarjouksesta. Loukkaamansa miehen ystävällisyydestä vaikuttuneena Lir hyväksyi tarjouksen ja kiirehti Lough Dergiin. Hän saapui perille seuraavana päivänä, mukanaan viidenkymmenen vaunun saattue. Siellä, Bodhbh Deargin palatsin edustalla, hän pyysi nöyrästi kuninkaansa anteeksiantoa. Sinä iltana he järjestivät pidot ja juhlivat sydämensä kyllyydestä, kunnes Lirin käskettiin valita morsiamensa. Tytöt istuivat kaikki kasvattiäitinsä, Bodhbh Deargin vaimon istuimella. Lir valitsi Aebhin, koska hän oli tytöistä vanhin, ja he makasivat yhdessä samana iltana.

Juhlinta jatkui kaksi viikkoa, kunnes Lir vei vaimonsa kotiin Armaghiin, jossa vietettiin vielä toiset hääpidot heidän paluunsa kunniaksi.

Aika kului ja Lir ja hänen nuori vaimonsa elivät onnellisina ja tyytyväisinä. Aebh synnytti Lirille kaksoset, Fionnualan ja Aodhin, raskautui uudelleen, ja saattoi maailman toisetkin kaksoset, Fiachran ja Connin. Epäonni astui kuitenkin Lirin elämään uudemman kerran ja nuori äiti kuoli toisia kaksosia synnyttäessään. Tämä julma tapahtuma olisi voinut syostä Lirin uudestaan epätoivon syövereihin, mutta hän sai lohtua ja rauhaa neljästä lapsestaan.

Taas Lirin surullinen tarina kantautui Bodhbh Deargin korviin ja jälleen tämä sääli miestä ja tarjosi tälle Aebhin nuorempaa siskoa, Aoifea. Lir saapui etelään noutamaan tyttöä; heille tarjottiin yösija palatsissa, ja sitten he matkasivat takaisin Armaghin pitäjille. Alkuun Aoife oli ihastuksissaan sisarensa lapsista ja nautti myos siitä ilosta, mitä nämä toivat sekä Lirille, että kaikille ihmisille, joita he tapasivat. Itse Bodhbh Dearg rakasti heitä ja vieraili usein perheen luona, vieden välillä lapset mukanaan palatsiinsa.

Lir rakasti neljää lastaan niin paljon, että hän asetti usein heidän makuusijansa omansa eteen ja heräsi aikaisin vain syleilläkseen heitä. Hänen omistautuminen lapsilleen sytytti kuitenkin kateuden liekin Aoifessa, lasten äitipuolessa. Aoife alkoi inhota lapsia ja kadehti sitä ihailua, jota he saivat kaikilta osakseen. Hän tekeytyi sairaaksi kokonaisen vuoden ajan vain kiinnittäkseen huomiota itseensä, mutta hän ei ollut tyytyväinen, vaikka ihmiset osoittivatkin runsaasti huolta ja myötätuntoa. Hän päätti hankkiutua lapsista eroon.

Eräänä päivänä hän käski valmistella vaununsa ja pyysi lapsia kapuamaan mukaan. Fionnuala aavisti sisimmäsään, että hänen äitipuolensa suunniteli tekevänsä heille jotain pahaa, mutta ei kyennyt kieltäytymään pyynnöstä, joka vaikuttin niin arkiselta ja viattomalta. Kun Aoife oli saanut lapset jonkin matkan päähän Lirin talosta, hän veti esiin miekan tappaakseen lapset, mutta naisen vaisto ja väkivallan pelko esti häntä toteuttamasta veritekoa. Hän ajoi hevosvankkurinsa raivon ja paniikin vallassa Lough Derravaraghiin, joka sijaitsi Westmeathin läänissä. Hän vapautti hevoset rannassa ja käski lasten poistua vaunusta ja peseytyä järvessä, koska he olivat lian peitossa pitkän matkan jälkeen.

Taas kerran Fionnula tunsi, että äitipuolella oli pahat aikeet, mutta hän ei taaskaan osannut kieltäytyä järkevästä pyynnöstä.  Lapset tekivät työtä käskettyä ja astuivat järven kylmään veteen. Sillä aikaa kun lapset uiskentelivat, Aoife, joka oli kouluttautunut taikuuden alalla, löi veden pintaan lumotulla sauvalla. Samalla hetkellä neljä pientä, kaunista vartaloa hänen edessään muuttuivat neljäksi lumenvalkoiseksi joutseneksi. Lapset muuntuivat uidessaan, ja sillä hetkellä, kun metamorfoosi oli tapahtunut, he kääntyivät ripirinnan, kuten joutsenet tekevät ja Fionnuala puhui omituisesti uuden kurkkunsa kautta:
”Olet tehnyt meille pahaa. Se on hirveä vastine kaikelle sille ystävyydelle ja hyvyydelle, jota ihmiset ovat sinulle osoittaneet. Vaikka taikuutesi on vahva, se ei vedä vertoja sille kostonhimolle, jota isämme ja hänen ystävänsä tulevat sinuun kohdistamaan. Tämä tekosi on sinun tuhosi. Mutta ole kiltti ja aseta tälle taialle rajoja, vaikka vain vähentääksesi rangaistuksesi karmeutta. Anna sille jokin loppu!”
”Hyvä on, sen teen” Aoife vastasi. ”Mutta tulette katumaan sitä, että tätä palvelusta minulta pyysitte. Pysytte sellaisina kuin olette, kunnes etelän nainen makaa pohjoisen miehen rinnalla. Ja lisäksi te pysytte tuossa muodossa, kunnes olette uineet kolmesataa vuotta tässä järvessä, kolmesataa vuotta Moylen meressä Irlannin ja Skotlannin välissä ja kolmesataa Atlantin valtameressä, Erisin lähellä. Nuo tulevat olemaan teidän seikkailunne ja tämä teidän kohtalonne.” Joutsenet katsoivat häneen, ja painovat päänsä alas suruissaan. Niiden suru herätti sääliä Aoifessa ja hän sanoi:
”Mitään ei ole tehtävissä tämän kirouksen lievittämiseksi. Te voitte kuitenkin yhä puhua. Lisäksi te tulette laulamaan ainutlaatuista musiikkia, joka valloittaa kuuntelijansa sulollaan. Te osaatte yhä ajatella ja vaikka teidän elämänne tulee olemaan raskasta, te ette koskaan vaivu epätoivoon, säälittävästä tilastanne huolimatta.” Hän jätti joutsenet ja kun hän oli lähtenyt, joutsenet lipuivat hitaasti järven syville vesille.

Aoife jatkoi matkaa Lough Derravaghista Lough Dergiin, kasvatti-isänsä palatsiin. Kun Bodhbh Dearg oli tervehtinyt häntä, hän kysyi, miksi Aoife oli tullut yksin, ilman lapsia.
”Lir ei enää pidä sinusta ja uskoo, että olet aina vihannut häntä. Hän ei enää usko sinulle lapsiaan.”
”En usko sinua,” Bodhbh Dearg vastasi. ”Lir tietää, että minä rakastan hänen lapsiaan enemmän kuin omiani.”

Hän jätti naisen yksin huoneeseensa. Vakuuttuneena siitä, että nainen oli tehnyt jotain pahaa, hän lähetti sanansaattajia pohjoiseen. Kun he saapuivat perille, Lir kysyi heiltä miksi he olivat tulleet.
”Me oleme tulleet lastesi vuoksi,” vastasi yksi.
”Mitä heille on tapahtunut?” kysyi Lir.
”Eivätko he ole täällä sinun kanssasi?”
”Eivät,” vastasi Lir. ”He lähtivät Aoifen vaunuissa Bodhbh Deargin kotiin.”
”Aoife kertoi, ettet sinä luota Bodhbiin heidän suhteensa.”
”Nyt ovat pahat voimat liikkeellä,” sanoi Lir. Hän arvasi nyt, että Aoife oli tuhonnut heidät jollain tapaa. Hän sai selville, että Aoife oli matkannut Bodbh Deargin luo Lough Derrevaraghin kautta ja suuntasi sinne heti seuraavana aamuna. Kun lapset huomasivat Lirin saattueineen, he uivat rantaan ja puhkesivat tervetuliaislauluun. Lir laskeutui vedenrajaan näiden outojen olentojen luokse, jotka osasivat puhua ja laulaa ja kysyi niiltä, miksi niillä oli ihmisäänet.
”Me olemme sinun neljä lastasi,” Fionnuala vastasi, ”jotka meidän äitipuolemme noitui kateuden riivaamana.”
”Voidaanko loitsu kumota?” kysyi Lir, sydän särkyneenä.
”Ei,” Fionnuala vastasi ja kertoi hänelle taian ehdot. Tämän kuultuaan Lir ja hänen miehensä päästivät kolme surun karjaisua.
”Voitteko te tulla rantaan? Voitteko te olla kanssamme edes joutsenina, pitämässä meille seuraa? En ymmärrä, miten voin elää ilman läsnäoloanne!”
”Emme voi olla ihmisten kanssa enää,” vastasi Fionnuala. ”Me olemme lintuja. Mutta me voimme puhua ja laulaa surustamme ja se tuo lohtua kaikille murheellisille. Pysy täällä kanssamme tänään, rakas isä, ja meidän laulumme rauhoittaa sinua ja lievittää suruasi.”
Niin he jäivät kuuntelemaan taianomaista musiikkia ja nukkuivat sikeästi surustaan huolimatta.

Seuraavana päivänä Lir matkasi Bodhbh Deargin luokse. Kun hän pääsi palatsiin, Bodhbh kysyi häneltä, miksi hänellä ei ollut lapsia mukanaan. Lir vastasi:
”Sinulle on valehdeltu ja sinut on pahimmalla mahdollisella tavalla petetty Aoifen, oman kasvattisi toimesta. Hän on taikuutensa avuin muuttanut lapset neljäksi joutseneksi.” Voimakas shokki ravisteli Bodhbh Deargin vartaloa ja hän sanoi Aoifelle:
”Lapset vapautuvat aikanaan tästä kirouksesta, mutta sinä et tule koskaan vapautumaan siitä, mitä minä aion sinulle rangaistukseksi tehdä. Mitä sinä pelkäät ja inhoat eniten tässä maailmassa?”  Aoifen oli pakko vastata, syyllisyytensä ja Bodhbh Deargin voiman pakottamana.
”Ilman pahoja henkiä.”
”Se on se, miksi sinä olet tuleva,” ja hän iski Aoifea druidisauvallaan. Pimeänä pyörteenä Aoife katosi ympäröivään ilmaan,ja siellä hän lentelee tänäkin päivänä.

Bodhbh Dearg meni Lough Derravaraghiin, jonne hän leiriytyi ja kuunteli joutsenmusiikkia, joka rauhoitti hänen suruaan. Siitä hetkestä lähtien Tuatha De Danannit vaelsivat rantaan kuuntelemaan laulua ja ajan kuluessa myös Keltit, koska kukaan ei ollut koskaan kuullut yhtä viehkeää harmoniaa, joka kiehtoi hiveli korvia ja täytti mielen onnella. Joutsenet eivät vain lievittäneet tuskaa laulullaan, vaan ne kertoivat myös tarinoita ja runoja ja keskustelivat oppineiden miesten ja näiden oppilaiden kanssa. Näin jatkui kolmensadan vuoden ajan, kunnes eräänä yonä Fionnuala sanoi muille:
”Tiesitteko, että tämä on viimeinen iltamme täällä?”
Toiset eivät olleet tienneet ja nämä kolme poikaa olivat pahoillaan, koska täällä, Tuatha De Danannin kansan ja jopa Kelttien kanssa oleillessaan, he olivat lähempänä ihmisen olemusta, kuin Moylen meren armottomilla vesillä. Aamulla he uivat Lirin ja Bodhbh Deargin luokse rantaan ja lauloivat heille jäähyväisrunon, ennen kuin nousivat yhdessä kitkeränkylmälle taivaalle ja matkasivat pohjoiseen, Moyleen. Heitä kaivattiin syvästi ja sinä päivänä tehtiin asetus, jonka mukaan kukaan ei koskaan saisi tappaa Irlannissa joutsenta, kuoleman ja pahimman rangaistuksen uhalla.

Neljä joutsenta järkyttyivät nähdessään Moylen paljaat jyrkänteet ja kylmän meren. He asettuivat hyiseen veteen ja heidän siipensä ja räpylänsä jähmettyivät kylmyydestä. Kesti pitkän aikaa, ennen kuin he tottuivat jäätävään ympäristöönsä.

Muutaman kuukauden kuluttua saapui myrsky, ukkosen, lumen ja hirmuisten tuulten kera. Fionnuala sanoi veljilleen ukkosenjyrinän ja kiljuvan viiman seasta, että myräkkä todennäköisesti erottaisi heidät toisistaan ja että heidän tulisi nimetä jokin paikka, jossa he voisivat taas kohdata. ”Tavatkaamme Seal Rockilla, koska me kaikki tiedämme, missä se sijaitsee.”

Läpi yön tuuli ulvoi ja meri kiehui valkoisena, kihisevänä  vaahtona. Salamat välähtelivät, valaisten vain loputtoman, vellovan vesimassan, joka heitä ympäröi. Nelikko paiskautui erilleen, kilometrien päähän toisistaan. Kun päivä sarasti, raskas tyyni valtasi meren ja Fionnuala, yksin tasaantuvassa vedessä, lauloi surusävelmän kadonneille veljilleen. Koko päivän ja seuraavan yön hän pysytteli Seal Rockissa. Toisena aamuna hän näki Connin pyrkivän vaivalloisesti luokseen päätään roikottaen, höyhenpeite riepoteltuna. Hänen sydämensä hypähti, kun hän näki veljensä aamuauringossa. Seuraavaksi saapui Fiachra, niin kylmissään ja uupunena, ettei kyennyt puhumaan. Fionnuala levitti siipensä lämmittäkseen ja peittääkseen heitä.
”Jos Aodh olisi nyt täällä, kaikki olisi hyvin,” hän sanoi. Ja kuin kutsusta, he näkivät hänet, mutta yllättäen Aodhin pää oli kuiva, valkoinen ja siisti ja hänen höyhenensä sileät ja kauniit. Kysymättä miten Aodh oli välttynyt myrskyn kauhealta voimalta, Fionnuala puristi veljensä rintaansa vasten ja he pysyivät aloillaan tuntikausia, tyynellä merenpinnalla, sydämet pamppaillen. Aodh kertoi heille myöhemmin, että valtava aalto oli nostanut hänet kauas hiekkaiselle rannalle, syvän ja pehmeän merileväkasan päälle, josta hän oli katsellut, miten myrsky uuvutti itsensä tainnuksiin.
”Se oli kamala yö” Fionnuala sanoi, ”ja pahoin pelkään, että samanlaisia tulee vielä monta, ennen kuin aikamme täällä on lopuillaan.”

Ja niin tapahtui. Tuli useita samanlaisia öitä, mutta yksi niistä oli ylivertaisesti muita kitkerämpi huurteineen, tuulineen ja paksuine lumikerroksineen. Merivesi ja mustat jyrkänteet heidän ympärillään jäätyivät kauttaaltaan ja heidän jalkansa ja siipensä juuttuivat kiveen. He olivat jään vankeja. Heidän epätoivoinen taistelunsa vapautua vankilastaan kalvoi höyhenet ja ihon heidän jaloistaan, altistaen heidän verisen lihansa suolaiselle jäälle. Fionnuala oli varma, että he kuolisivat. Joko kylmyyteen, tai suolaan, joka pureutui heidän avoimiin haavoihinsa. Mutta lopulta meri suli ja heidän syvät haavansa parantuivat, vaikka se kestikin kauan.

Eräänä päivänä he uivat länteen Moylesta, Bann-joen suistoon. He ratsastivat voimakkaalla vesiharjanteella, joka virtasi mereen. He näkivät suuren joukkion koreasti puettuja ratsumiehiä, jotka ratsastivat lounaasta pisin rantaviivaa.
”Tunnetteko te nuo ratsastajat?” Fionnuala kysyi veljiltään. He vastasivat kieltävästi ja linnut uivat yhdessä kohti hiekkaista rantatörmää. Kun ratsastajat näkivät neljä joutsenta rannassa, he ratsastivat alas heidän luokseen. Heitä oli niin paljon, että he täyttivät koko rannan. Joukon kaksi johtajaa olivat Aodh ja Fergus, Bodhbh Deargin pojat. Kolmantena heidän kanssaan oli Tuatha De Danannin lähettiläs, riemastuneena Lirin lasten kohtaamisesta. He olivat etsineet lapsia karulla ja villillä Moylen rannikolla monta kertaa vuosien aikana, mutta tuloksetta. Fionnuala kysyi miehiltä miten hänen isänsä voi ja miten Tuatha De Danannin kansa jaksoi. Bodhbh Deargin pojat kertoivat hänelle, että he vierailivat yhä toistensa luona ja järjestivät pitoja Lirin palatsissa ja myös heidän isänsä luona Shannon-joen varrella. He olivat muilta osin tyytyväisiä, mutta rakkaiden lasten poissaolo painoi heidän mieltään. He eivät koskaan unohtaneet niitä onnellisia aikoja, kun lapset olivat vielä ihmisen muodoissa ja nukkuivat isänsä käsivarsilla, tai edes sitä, kun he lohduttivat murheita Lough Derravaraghin sydämessä laulullaan.

Keskusteltuaan lasten kanssa, Aodh ja Fergus käänsivät massiiviset joukkonsa kohti Armaghin pitäjiä ja kertoivat Lirille, että olivat tavanneet hänen lapsensa Bann-joen suulla. Lir ilahtui kuullessaan, että he olivat elossa, mutta vaikka Tuatha De Danannin kansa lähetti useita muita saattueita etsimään lapsia Moylen rannikolta, heitä ei sen koommin löydetty.



Käännetty alkuperäistekstistä ”The Children of Lir” by Essi Kainonen