Mary Black

Voiko ollan kauniimpaa!
http://www.mary-black.net

Macha, Ulsterin kirouksen langettaja

           

Nimi Emhain Macha, Navan Fort in eli Armagh tarkoittaa ” Machan kaksosia ” ja hirvittävää tarinaa siitä kuinka nämä kaksoset syntyivät. Emhain Macha on siis paikka. Tarina selvittää kuinka entisaikojen Ulster oli vaarassa kun sen miesväki kärsi kuin synnytystuskissaan oleva nainen. Tarina alkaa Ulsterin syrjäisiltä maa- alueilta Pictish- nimisen paikan sydämestä. Paikka sijaitsee jollain välillä Ballymenasta pohjoiseen ja Ballymoneysta etelään. Tarina alkaa miehestä nimeltä Crunnchu, joka oli varakas maanviljelijä ja eli yksinäisyydessä ja eristyksissä keskellä asumatonta luontoa. Siitä huolimatta hän viihtyi siellä vaurastuen. Ajan kuluessa hänen vaimonsa synnytti hänelle monta poikaa jotka auttoivat Crunnchua maatilalla. Kuitenkin nuorimpien poikien ollessa vielä hyvin pieniä Crunnchu jäi leskeksi. Hän ei mennyt koskaan uudelleen naimisiin vaan eli yksinään.

Eräänä päivänä ollessaan ruokalevolla sohvalla, kaunis nuori nainen ilmestyi Crunnchun luokse. Nainen oli hienosti pukeutunut kalleimpaan silkkiin, ketterä ja sulavaliikkeinen. Hän ei puhunut Crunnchulle mitään vaan kumartui välittömästi uunin eteen ja alkoi sytyttää tulta. Koko päivän nainen kuljeskeli ympäri taloa sanomatta sanaakaan. Illan tullen hän löysi taikinakulhon, johon alkoi siivilöidä jauhoja aikomuksenaan leipoa leipää. Nainen valmisti myös liha- aterian talouden miehille ja ruokki heidät. Hieman myöhemmin nainen otti maitokiulut ja lähti navettaan. Tullessaan takaisin taloon kiulut täynnä maitoa hän pysähtyi kynnykselle. Heti kynnyksen jälkeen hän kääntyi oikealle  tuottaakseen hyvää onnea perheelle ja kodille. Saatuaan askareensa tehtyä nainen asettui  Crunnchun viereiseen nojatuoliin istumaan. Kun mies ja pojat lähtivät nukkumaan nainen jäi  vähäksi aikaa puuhastelemaan ja sammutti lopuksi tulen uunista. Sitten, kääntyen edelleen oikealle nainen meni Crunnchun vuoteeseen ja herätti hänet kevyellä kosketuksellaan.Niin nainen jatkoi elämäänsä Crunnchun kanssa. Hän piti Crunnchun perheestä huolta ja tuli viimein hänelle raskaaksi.

Siihen aikaan kun tarina tapahtui, Ulsterin miehet tapasivat järjestää suuria kokoontumisia ja markkinoita joita kutsuttiin sanalla ” Aonach ”. Silloin kaikki kokoontuivat yhteen juhlimaan yhteenkuuluvuuttaan. Sana ” Aonach ” tulee sanasta ” Aon ”, mikä tarkoittaa yhtä tai yhtenäistä.

Armaghissa järjestettiin markkinat. Nyt vaikka Crunnchun nainen oli raskaana, mies päätti lähteä markkinoille kuten kaikki muutkin.

” Ei, älä mene ”, sanoi hänen naisensa, jonka nimeksi oli paljastunut Macha. ” Älä ihmeessä mene ”, hän sanoi ” koska jos kerrot kaikille kuka olen, tulee se olemaan meidän loppumme. ” ” Lupaan, etten mainitse nimeäsi enkä viittaa sinuun puheessani millään lailla ”, vastasi Crunnchu ja lähti matkaan.

Pellot olivat täynnä väkeä hevosineen ja vaunuineen. Markkinapaikan yllä oli suuria lippuja ja viirejä. Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja kirkkaisiin väreihin – sinisen, oranssin, punaisen ja vihreän eri värisävyt kisailivat väkijoukossa. Markkinoilla järjestettiin erilaisia pelejä ja kilpailuja, lajeina oli esim. hevoskilpailuja, arpakuution heittämistä ja keihäänheittoa. Paikalla oli myös näyttelyitä, katselmuksia ja paraateja. Markkinoiden kohokohta oli iltapäivällä, jolloin kuninkaan vaunut ja hevoset tuotiin väkijoukon eteen. Kuningas kyseli ratsastajia joilla olisi rohkeutta kilpailla hänen kuninkaallista ratsastusjoukkuettaan vastaan. Kukaan yrittäjistä ei pystynyt päihittämään kuninkaan ratsastusjoukkuetta, se oli aivan omaa luokkaansa. Runoilijat lausuivat ylistysrunoja kuninkaalle, kuvaillen hänen urhoollisuuttaan ja kyvykkyyttään ja ylistäen hänen hevosjoukkueensa saavutuksia. Crunnchu kuunteli tätä kaikkea käyden koko ajan rauhattomammaksi ja rauhattomammaksi, koska hän tiesi että hänen vaimonsa oli parempi kuin kukaan sinä päivänä sillä pellolla. Lopulta hän ei enää kyennyt hillitsemään itseään vaan tokaisi: ” Minun vaimoni, Macha, pystyy juoksemaan lujempaa kuin kuninkaan hevoset. ” ” Siepatkaa hänet ja paiskatkaa tuo kerskuri tyrmään ! ” huudettiin väkijoukosta, ” ja noutakaa hänen naisensa jotta näemme onko hän niin hyvä kuin mies väittää.”

Kaikki nauroivat. Kuningas päätti vangita Crunnchun ja lähetti sanansaattajat matkaan.

 Kun lähetit saapuivat Crunnchun eristyksissä olevalle maatilalle, Macha tiesi heti että ongelmia oli odotettavissa. Sanansaattajat sanoivat: ” Olemme tulleet antamaan sinulle mahdollisuuden vapauttaa aviomiehesi, joka on lukkojen takana syyllistyttyään mahtailuun. Hän kerskui sinun olevan nopeampi jaloistasi kuin kuninkaan ratsastusjoukon hevoset. ” ” Tämä on kauheaa”, Macha sanoi. ” Olen viimeisilläni raskaan ja synnytän millä hetkellä hyvänsä. Olipa typerää aviomieheltäni mennä kehumaan moista. ” ” Totta ”, sanoi sanansaattaja, ” mutta hänet teloitetaan ellet suostu kilpailemaan. ” Mikä on tehtävä, se on tehtävä ”, totesi Macha ja niin he lähtivät matkaan.

Kun Macha saapui sanansaattajien kanssa markkinoille, kaikki ihmiset tuijottivat häntä. ” Teiltä kaikilta on todella väärin tuijottaa minun tilassani olevaa naista. Minun ei pitäisi edes olla täällä. En pysty kilpailemaan synnytystuskissani ”, hän sanoi. ” No ”, sanoi kuningas kääntyen nauravan miesjoukon puoleen. ” Kuka haluaa tehdä maanviljelijästä kunnon hakkelusta?” Machalle hän lisäsi: ” Sinä joko kilpailet tai miehesi kuolee.” ” Odottakaa vain vähän aikaa, kunnes olen synnyttänyt ”, sanoi Macha. ” Ei käy. Sinä kilpailet nyt heti ”, vastasi kuningas. ” Sinä ja väkesi tulette katumaan tätä ainaisesti ”, Macha sanoi raivoissaan. ” Häpeänne tulee kestämään yhdeksän sukupolven ajan. Hyvä on. Tuokaa hevoset tähän vierelleni, minä juoksen.”

Ja niin tehtiin. Hevoset tuotiin ja kilpailu alkoi. Macha juoksi radan loppuun huimasti ennen laukkaavia hevosia. Hänelle jäi vielä aikaa ylittää laukkarata jäämättä hevosten jalkoihin. Sitten hän huusi tuskissaan ja pyörtyi kaatuen maahan. Siinä paikassa hän synnytti tytön ja pojan ja nämä kaksi antoivat ” Emhain Machalle ” sen nimen ” Machan kaksoset ”. Kun nainen ulvoi tuskissaan kaikki miehet katsoivat häntä hiljaisina ja häpeissään. Macha sylki sanoja suustaan: ” Se, mitä olette tehneet, on häpeällistä. Kun Ulsterilla koittaa ankarat ajat, tulevat miehenne olemaan heikkoja kuin nainen, kun hänen aikansa koittaa. Ja niin kauan heikkoutenne kestää kuin viettää nainen synnytyksessä: viisi päivää ja neljä yötä. Ja tämä kirous tulee kestämään yhdeksän sukupolven ajan.”

Ja niin tapahtui. Niinpä kuin Medhbh of Connacht hyökkäsi Ulsteriin valloittaakseen Cooleyn,  makasivat kaikki miehet  vain heikkoina yhtä lukuun ottamatta. Tämä yksi oli Cu Chulain, pohjoisen puolustaja. Vain hän sälytti voimansa, koska hän ei ollut Ulsterilainen mies vaan britti.

   Käännös Minna Kanervo

Viikkorahapäivänä...

Kun haluat hieman hemmotella itseäsi, niin tässä muutama vinkki.

Mukava kattohuoneisto, The Merrion, Dublin

Tässä huoneistossa saa eniten vastinetta rahoilleen ainakin neliöinä 204m2. Alakerrassa on sopivan kokoiset makuuhuoneet kylpyhuoneineen ja maisemat ikkunasta puutarhaan. Toisessa kerroksessa onkin sitten oleskelutilat (kuvassa) takoineen, telkkuineen ja tietenkin surround sound systeemeineen ja terasseineen.

Varausta tehdessäsi sinun tulee muistaa kertoa haluatko  huoneiston jossa on kokoushuone vai kuntosali. Kaikki tämä 3200€ vuorokausi, sisältäen aamiaisen :o))

merrionhotel.com

Sir Christopher Coote Suite, Ballyfin, Co Laois

Tälläisen sievän huoneiston saa viikolla käyttöönsä jopa 1250€ vuorokaudelta. Ikkunoista avautuu upea kartanomaisema lorinoineen päivineen (lue suihkulähde).

Kun haluat suunnata siis Laoisn maakuntaan niin tästä kaunoisesta majapaikasta löydät lisää

ballyfin.com

Presidential Suite, The Marker Hotel, Dublin

Yön voi viettää vaikka N. 2500€  tässä upeassa huonestossa.  Neliöitä  129, huoneistossa löytyy eteinen, olohuono, ruokahuone ja kaksi makuuhuonetta. Sängyt ovat luonnollisesti king-size and kylpyhuoneissa voi tutustua mustaan Nero Marquina  ja valkoiseen Carrera marmoriin. Muutakin pientä ylellisyyttä löytynee  :o)

Luonnollisesti hieman parempi baarikin löytyy, ei siis baarikaappi vaan baari. Tosin juomat ovat maksullisia.  Lisää tästä mukavasta pikku sopista  heidän kotisivuiltaan

themarkerhoteldublin.com

Nukkuva soturi

Alkuperäinen:The sleeping warrior

käännös Ari Huttunen

Epäilemättä koko Irlannissa ei ole yhtä omituista ja aavemaista paikka kuin ”Burren of County Clare”.  Nimi Burren juontuu gaelin kielen sanasta bhoireann , joka tarkoittaa yksinkertaisesti  kivistä paikkaa.   Muualta Euroopasta ei löydy sen kaltaista maisemaa.  Paikoitellen näyttää että maa on ottanut kuun pinnan muodon - valtavat alueet sammaleen peittämää kalkkikiveä jota värittävät oudot kukat ja kasvit täydennettynä suurilla kivenlohkareilla jotka nousevat ylös kalkkeutuneesta pinnasta kuin uhatakseen varomatonta vaeltajaa.  Burren on myös druidi-kivien, muinaisten linnojen, muratin peittämien korkeiden talojen ja unohdettujen sukujen, autioituneiden kylien ja umpeenkasvaneiden teiden maata.  Syrjäisintä ja pahaenteisintä seutua, mitä kuvitella saattaa.

Koska Burrenin maaperä koostuu kerrostuneesta kiviaineksesta, se läpäisee vettä helposti synnyttäen syviä luolia sekä halkeamia pinnalleen.  Uskotaan, että luolat ovat sisäänkäyntejä pimeään tarumaailmaan jota vartioivat sikeästi nukkuvat muinaiset sankarit.  Mutta tungettelijoiden tulee olla varuillaan, sillä heikoinkin äännähdys saattaa herättää heidät toimintaan.  Todellakin, alueella kerrotaan paljon tarinoita niistä jotka ovat olleet kyllin harkitsemattomia häiritäkseen tuota valtakuntaa.

Sanotaan, että Burrenin kätköissä on luola joka aukeaa ainoastaan kerran seitsemässä vuodessa.   Jotkut kertovat että sinne on kätketty suunnaton aarre mutta että sinne ei ole viisasta mennä, koska  se on haltijoiden asuinpaikka ja kulta kuuluu oikeutetusti heille.  Siten on parempi antaa asian olla.

Aikoinaan alueella eli MacMahon niminen mies, salametsästäjä, joka asui Ballynalackin tuolla puolen. Ollessaan metsästämässä hyvin varhain aamulla, läheisen linnan liepeillä, hän sattui luolan suulle josta ei ollut aiemmin tiennyt.  Hän oli ollut jahtaamassa jäniksiä kivikossa, kun ne olivat yhtäkkiä kadonneet, ja niitä etsiessään, erään kivisen ulkoneman alta, hän löysi lähes kokonaan heinikon peitossa olevan luolan suuaukon.  MacMahon tunsi paikkakunnan tarkasti ja oli innokas ottamaan selvää minne tämä tuntematon luola johtaisi.  Hän oli kuullut vanhoja tarinoita syvälle Burrenin uumeniin kätketyistä aarteista ja mielessä pilkahti mahdollisuus kadonneen omaisuuden löytymisestä, mikäli hän vain tutkisi luolaa syvemmältä.

Niinpä hän teki, sitomalla yhteen pitkää ruohoa ja kuivaa heinää, karkeita soihtuja, jotka voisi sytyttää tuluspussissaan olevalla piikivellä. Hän laskeutui luolaan ja eteni auringonvalon ulottumattomiin.  Luola jatkui kallion sisään ikään kuin käytävä ja MacMahon huomasi että käytävän seinillä riippui muinaisia aseita, osin ruostuneina, ja muinaisia kilpiä joissa oli jo kauan sitten kadonneiden sukujen vaakunoita.  Paikka oli selvästi erittäin vanha ja hänen mieleensä tunki ajatus että olisi parasta kääntyä takaisin ja juosta.  Ahneus ja uteliaisuus saivat kuitenkin painettua varoituksen viestit pois tieltä.  Hän päätteli että jos luolasto oli todellakin niin vanha, olisi hyvinkin mahdollista että sen sokkeloissa saattaisi olla jonkin sortin aarre saapuvilla.

Hän kahlasi pienen joen yli joka virtasi käytävän läpi ja kyyristyi alittaakseen kaarevan kivisen muodostelman jatkaessaan syvemmälle luolan pimeyteen. Hänen kyhäämänsä soihdut eivät juurikaan kyenneet antamaan valoa tämän maanalaisen maailman pimeyteen. Puristaen itsensä läpi käytävällä olevasta kapeikosta, hän huomasi tulleensa korkeaholviseen saliin jonka katosta roikkui tippukiviä sieltä minne hän saattoi nähdä. Suurin osa katosta kohosi ylös pimeyteen.  Koko paikka vaikutti kuin jonkin mahtipontisen kirkon salilta tai hautaholvilta.  Pitäen ylhäällä viimeisiä soihtujaan, jotka olivat jo uhkaavasti palamassa loppuun, MacMahon tutki kivisiä seiniä ympärillään, yhä vakuuttuneena että aarteita löytyisi  paikan perimmäisistä onkaloista.  Mitään arvokasta ei löytynyt, mutta hän näki että seinät olivat kauttaaltaan mustan noen peitossa, aivan kuin luolassa olisi poltettu tulia.  Vanhoja kilpiä, panssareita ja hylättyjä aseita oli siellä täällä ympäri lattiaa ja läjissä seinien vierellä.  Vielä edempää hän löysi muutamia ikivanhoja, alkeellisia tulisijoja, joissa oli vieläkin hiiltyneitä puita vaikka sijat olivat olleet kylminä jo kauan.  Kuinka savu oli päässyt  pois luolan katosta, sitä hän ei osannut sanoa, mutta selvästi paikalla oli pidetty nuotioita kauan sitten.   Sitten, ylhäällä seinässä olevassa syvennyksessä, näkyi suuri, hopeinen torvi..  Se oli pitkä ja kaareva ja siihen näytti kaiverretun kuvia metsästyksestä ja muinaisista taisteluista.  Torvi lepäsi lähes hänen ulottumattomissaan ja kurottaessaan ylös ottaakseen sen, MacMahon yllättäen vaistosi että ei ollut yksin luolassa.

 Vaikka soihdut olivat jo loppuneet, hänen silmänsä olivat tottuneet luolan hämärään ja outoon valoon joka näytti tulevan seinillä paikoitellen kasvavista sienimäisistä jäkälistä. Hän kääntyi nopeasti ympäri ja näki säikähdyksekseen suuren asepinon ympärillä useita hahmoja makaamassa maassa. Hahmot olivat turkisten ja vuotien peitossa.  Suuret tapparat ja keihäskirveet olivat aivan niiden ulottuvilla ja hetken MacMahon jo luuli että hahmot olivat kuolleita ja että hän oli erehtynyt johonkin ikiaikaiseen mausoleumiin, kelttiläisen kuninkaan ja sotajoukon hautakammioon.  Tuijottaessaan olentoja, hän tajusikin niiden nukkuvan,  rintakehät nousivat säännöllisin liikkein ja hän kuuli syvän, vakaan hengityksen.  Hän ei kiinnostunut niistä enempää, koska niiden uni vaikutti hyvin sikeältä, vaan ajatukset palasivat takaisin hopeiseen torveen.  Se oli satumainen esine ja, kurottamalla vielä hiukan lisää, hän sai otteen ja nostettua sen alas.  Seistessään luolan hämärässä, MacMahon  arveli torvea vieläkin arvokkaammaksi kuin aluksi oli luullut, ihmetellen kuka sen oli mahtanut tehdä ja miltä sen ääni kuulostaisi.  Torvi oli selvästi valmistettu  tavallista kuolevaista paljon suuremmalle miehelle.  Häntä houkutti nostaa torvi huulilleen ja puhaltaa lujaa, vaikka hänen alitajuntansa hälytti: ” Ole varovainen, typerä heppu! Varovasti!”

 Mutta MacMahon oli jääräpäinen mies ja uhasta piittaamatta, hän nosti torven huulilleen ja puhalsi. Hän sai tuskin ääntä ilmoille.  Torvesta ei kuulunut kuin pieni vinkaus, kuin hanhen heikko vääkäisy.  Mutta sekin näytti riittävän häiritsemään yhtä nukkujista sillä ähisten ja venytellen se heräsi unestaan.  ”Joko on aika ?” se kysyi  syvällä, karkealla äänellä jota ei selvästi oltu käytetty puhumiseen pitkiin aikoihin.  Hahmo alkoi nousta jäkälien heikosti valaistessa, haarniskoituna ja valtava sarvilla varustettu kypärä päässään. Vavahtaen salametsästäjä tajusi kompuroineensa muinaisen sotajoukon  majapaikkaan, ehkä siinä oli kuuluisa Fionn MacCumhaill joukkoineen, kaikki lumotussa unessa.  Torven ääni, heikkokin, oli riittänyt rikkomaan tuon lumouksen.

Hänen sydämensä oli kutakuinkin pysähtynyt mutta vapisevalla äänellä hän vastasi: ”Ei, ei ole vielä aika. Mene takaisin nukkumaan.”

Tilanteen huomioon ottaen, MacMahon oli osoittanut yllättävää mielenmalttia.  Mutta vanha soturi  oli itsepintainen.  Kömpien toisen polvensa varaan se otti käteensä ruosteisen keihään ja tuijotti kypärän alta punertavin ja välähtelevin silmin.

 ” Miksi sitten olet häirinnyt untamme? ” soturi kysyi ontolla, kajahtelevalla äänellä, joka kimpoili ympärillä olevista kiviseinistä.  Kauhukseen MacMahon näki kun useat muutkin nukkujat alkoivat liikahdella ja nousta kädet aseita hapuillen.  Nousten täyteen pituuteensa, soturi otti kömpelön askeleen kohti.  Silkasta, raa’asta kauhusta huutaen, hän pudotti torven ja ryntäsi takaisin kohti holvin tuloaukkoa.  Loputkin sotilaat alkoivat nyt liikkua ja kivuta urahdellen ylös jaloilleen.  Henkeä haukkoen MacMahon  juoksi ja harppoi pitkin kivistä käytävää tietoisena takana seuraavasta karmeasta joukosta, kunnes vihdoin saapui luolan suuaukolle.  Kavuttuaan taas takaisin Burrenin maan kamaralle, hän kaatui läkähdyksissään maahan ja samaan aikaan hänen takanaan luolan suuaukko painui hitaasti kiinni jylisten kuin ukkonen. 

Katsoessaan kättään jolla oli pidellyt torvea, MacMahon huomasi käden surkastuneen heikoksi ja kurttuiseksi, ja sellaisena se myös pysyi aina hänen kuolinpäiväänsä asti.  Mutta hän oli ollut hyvin onnekas päästessään pakoon, eikä enää sen koommin kulkenut metsästämässä Burrenissa Ballynalackin linnan mailla.  Kuka sen tietää, vaikka nuo vanhat sotilaat nukkuvat vieläkin jossain siellä?

Pappiseminaari by irish

Tähän pystyy tuskin kukaan muu kuin irlantilaiset.

Kun ikävä kasvaa..

Kannattaa niin katsella kuvia lempi saaresta! Miten nuo puutkin voivat olla niin paljon kauniimpia kun suomessa?

Viikatemiehen vaunut

Alkuperäinen tarina : The Coach-a-bower , käännös Minna Kanervo

                                  

” Nämä tapahtumat sattuivat kauan sitten kun olin vain viaton tyttönen ja asuimme Sperrinsin seudun laitamilla, hyvin yksinäisessä paikassa. Vierestämme vuorien välissä kulki mutkitteleva tie alas Pomeroyhin. Tie oli kiemurainen kuin ankerias. Minun on täytynyt olla kutakuinkin kaksitoista tai kolmetoista näiden tapahtumien aikaan.

Vähän matkan päässä tiellä oli turvekasa josta joka ilta jonkun meistä nuorimmista piti hakea meille turvetta. Juuri talven kynnyksellä, sinä iltana, oli minun vuoroni mennä hakemaan takkaan poltettavaa. Niinpä lähdin matkaan tuodakseni kotiin säkillisen sitä. Oli kirkas pakkasyö, kuu oli suuri kuin shillingin kolikko ja kaksi kertaa niin kirkas, eikä minua siihen aikaan pelottanut mikään. Turve oli tuotu suolta viikko aikaisemmin niin että se oli erittäin kuivaa, mutta silti se oli hyvin painavaa. Se ei minua haitannut, koska olin iso ja voimakas tytöksi. Heilautin säkin olkapäälleni ja käännyin lähteäkseni kotia kohti kävellen hiljakseen, koska kantamukseni oli raskas.

No, olin ottanut vain muutaman askeleen kotia kohti kun kuulin takaani tieltä pyörien ääntä. Ääni oli kovempi kuin mikä lähtee ponista ja kieseistä ja se lähestyi minua hyvin nopeasti. Luulin äänen tulevan  jonkun naapurimme vaunuista hänen ajaessaan kiireellä jonnekin ja käännyin katsomaan kuka se on ja mikä hänellä on hätänä. Koska oli kirkas kuutamo, saatoin nähdä kiemurtelevan tien takanani mailien pituudelta. Siellä ei ollut ristin sielua. Katsoin uudelleen varmistaakseni etten ollut erehtynyt, mutta se oli edelleen niin tyhjä kuin voi olla. Silti vieläkin kuulin lähestyvien pyörien äänen. Mietin, että ääni saattaisi tulla vaunuista jostakin kauempaakin, jos pakkasilma saisi äänen kantamaan matkojenkin päästä, joten pudotin turvesäkkini maahan odottaakseni tulisiko mitään näköpiiriin. Ääni lähestyi lähestymistään, mutta en vain nähnyt tiellä ristin sielua vaikka kuinka katsoin. Sitten yhtäkkiä se kuului aivan vieressäni ja minut tönäistiin lujasti ojan pohjalle ikään kuin jokin olisi yrittänyt päästä ohitseni. Vieläkään ei ollut mitään näkyvissä, ei kerta kaikkiaan mitään. Ympärilläni oli vain kuurasta valkoisia peltoja ja tyhjä tie. Parhaiten voisin kuvailla tapahtunutta niin että oli kuin olisi yrittänyt kulkea voimakkaaseen vastatuuleen ja koko yö oli täynnä hevosvaunujen ääntä. Sitten ääni ohitti minut ja oli hetkessä menossa edelläni tietä pitkin. Kuulin pyörien äänen loittonevan yhä kauemmas eikä edelleenkään ollut mitään näkyvissä vaikka kuutamossa oli kirkasta kuin päivällä. Et ikinä uskoisi mitä vauhtia pääsin kotiin. Sinne jäi turvesäkki keskelle tietä juostessani henkeni hädässä. Olisin ohittanut seudun parhaankin juoksijan vain päästäkseni omalle kotiovelleni ja sulkeakseni sen tiukasti perässäni. Kotona kerroin kaikille mitä olin kuullut, mutta kukaan ei uskonut minua ja isäni pakotti minut vielä takaisin hakemaan turvesäkin tieltä. Koko perhe pilkkasi minua ja kokemuksiani niin, että lopulta aloin itsekin uskoa ettei tapaus ollutkaan muuta kuin vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta.

Niin sitten tuli kaikenlaisia muita asioita ja tekemisiä niin, että unohdin koko asian kunnes vähän myöhemmin juttelin erään vanhan naisen, Ellen Bradleyn kanssa, jolla oli tapana vierailla meillä. Paikalliset pitivät häntä erittäin viisaana naisena ja Ellenillä oli tapana kertoilla tarinoita vuorilla vaeltelevista keijuista ja aaveista. Kerroin hänelle äänistä joita olin kuullut tiellä. Heti mainittuani asiasta Ellen nousi ylös ja risti kätensä. ” Jumala suojelkoon meitä pahalta! ” hän sanoi. ” Nuorten ei pitäisi kuulla tämmöisiä asioita.” Ne olivat viikatemiehen – noutajan – vaunut mitkä varmuudella voin sanoa sinun kuulleen. Se tietää surua niille kylän asukkaille joiden ohi noutaja kulkee.”

Hän kertoi minulle, että viikatemies tai noutaja, kuten häntä joskus kutsutaan, tuo kuolemaa alueelle. Se on kuolemanvaroitus kuten ulvova Banshee ( irlantilainen henkiolento ), hän sanoi, mutta sitä ei koskaan voinut nähdä. Sen vaunut voitiin joskus kuulla tiellä kylminä pakkasöinä ja jos vaunut pysähtyivät oven eteen, niin tiedettiin, että kuolema tulisi vierailemaan talossa. No, kuten saatat arvata, tämä askarrutti minua kovasti jonkin aikaa ja seurasin innokkaana tulisiko kukaan lähialueeltamme kuolemaan.

Jonkin matkan päässä juuri meidän alapuolellamme vuoren rinteessä asui eräs mies, joka piti hyvin paljon miestä väkevämmästä. Kylällä liikkui huhuja, että mies kohteli vaimoaan huonosti ja olinkin nähnyt useasti hänen ohittavan talomme tullessaan jostain pubista melkoisessa myötätuulessa. Eräänä iltana noin parin kuukauden kuluttua siitä kun olin kuullut viikatemiehen vaunujen äänen, hän kulki jälleen talomme ohi pahemmassa hutikassa kuin yleensä ja jatkoi matkaansa tietä pitkin kohti kotiaan. Juuri kun hän ohitti turvekasamme, ryyppyreissu kostautui hänelle. Mies kaatui raskaasti juuri samaan paikkaan missä olin kuullut äänen satuttaen jalkansa pahasti, mutta koska oli miesten mies ja vahvassa humalassa ei kiinnittänyt asiaan paljoakaan huomiota. Pari päivää onnettomuuden jälkeen mies sai jalkaansa verenmyrkytyksen ja hänet piti toimittaa kiireen vilkkaa sairaalahoitoon Omaghiin missä kuulin hänen kuolleen. Lääkäreiden yritykset pelastaa hänet epäonnistuivat. Siinä oli syy miksi viikatemies oli vieraillut vaunuineen tiellämme aiheuttaen kuolemaa ja surua. Äänet jotka aikaisemmin kuulin olivat siis varmasti kuolemanvaroitus ja tämän tapahtuman jälkeen kesti todella kauan ennen kuin kukaan sai minut suostuteltua menemään turvekasan luokse.

Olen kuullut viikatemiehen vaunujen äänen toisenkin kerran, noin kolme tai neljä vuotta turvekasalla kokemani jälkeen. Tämä tapahtui kun sisareni Annie sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen ja oli vuoteen omana. Olin muistaakseni viidentoista siihen aikaan. Oli kylmä talvi- ilta kun äitini oli mennyt Pomeroyhin katsomaan siellä asuvaa sisartaan, joka oli naimisissa siellä. Isäni oli yhä töissä ja minä olin yksin kotona ja huolehdin Anniesta odotellen äitini paluuta. Kun yhä odottelin, naapurimme Maggie Donnelly poikkesi kysymään siskoni vointia ja pyysin häntä jäämään meille seurakseni. Tiesin, että äidilläni oli mieli maassa Annien takia ja hän saattaisi nauttia Maggien kanssa rupattelusta kun palaisi kotiin. Maggie myöntyi hetimiten ja minä keitin meille teetä ja totta puhuakseni hänen kertomansa tarinat kohottivat huimasti minunkin mielialaani.

Istuskellessamme takan edessä kuulin äänen kaukaa Pomeroyn tieltä, kuin hevosvaunut lähestyen taloamme hyvin nopeasti. Ääni oli kuin hevosten kavioista ” clop- clop ” jäisellä tiellä kiiruhtaen kotiin ennen pimeän laskeutumista. Se lähestyi ja lähestyi ja yhtäkkiä se tuntui hidastuvan. Ajattelin että se voisi olla joku sedistäni kyyditsemässä äitiäni kotiin siskonsa luota tai joku naapureista tulossa katsomaan Annien vointia.

” Sieltä äiti nyt tulee”, sanoin nousten mennäkseni ovelle. Ääni pysähtyi saapuessaan talomme kohdalle, voin melko varmasti vannoa. Katsoin ikkunasta ennen oven avaamista, koska halusin nähdä kuka oli lähtenyt kotoaan. Ulkona tiellä ei näkynyt yhtään mitään. Ajatukseni palasivat iltaan turvakasalla ja viikatemiehen vaunuihin jotka pyyhälsivät ohitseni muutama vuosi aikaisemmin. Yhtäkkiä kuulin kolme matalaa, mutta hyvin selvää koputusta. En tiedä tulivatko ne ikkunasta vai ovelta, mutta voin taata että kuulin ne selvästi. Koputukset olivat samanlaiset kuin ääni mikä tulee kun lyödään kepillä puuämpärin pohjaan – ontosti väriseviä ja kaikuvia. Se ei ollut mukavaa kuunneltavaa.

Tiedän Maggienkin kuulleen myös äänet, koska hän ponkaisi ylös tuolistaan katsellen ympärilleen ikään kuin nähdäkseen mistä ne tulivat. Silloin varoittamatta vaunujen pyörien ääni alkoi uudelleen suunnaten kulkunsa vuorille. Ääni hiljeni ja hiljeni kunnes se loppui kokonaan enkä enää kuullut sitä. Maggie kalpeni ja teki ristinmerkin.

” Pois ikkunasta, Mary! ” hän sanoi tiukasti. ” Se oli viikatemies tulossa hakemaan siskosi sielua. Älä katso ulos, koska et tiedä mitä siellä saattaa näkyä! Annie ei ole enää kauaa keskuudessamme! ” Pian sen jälkeen äitini palattua kotiin kerroimme hänelle tapahtuneesta. En tiedä uskoiko hän meitä vai ei, sillä hän oli hyvin järkevä nainen. Maalla on aina kerrottu tarinoita kuolemaa ennustavista kolmesta koputuksesta ikkunaan, mutta hän ei ollut koskaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Äiti lähti katsomaan Annieta, joka nukkui sikeästi. Näytti siltä, että hän olisi jo hiukan paranemaan päin. Maggien lähdettyä ja isäni palattua töistä me menimme kaikki nukkumaan ja yritin työntää oudon kokemuksen pois mielestäni.

Kuitenkin myöhemmin yöllä Anniella tapahtui käänne huonompaan kuumeen noustessa todella korkealle. Tohtorille lähetettiin sana, mutta oli jo aamu ennen kuin hän ehti paikalle, ja silloin Annie oli jo kuollut. Viikatemies oli tosiaankin hakenut hänen sielunsa. Jälkeenpäin kuulin, että monet muutkin alueen ihmiset olivat kuulleet viikatemiehen vaunujen kulkevan tuona samana iltana. Se oli pysähtynyt heidänkin talojensa kohdalla, mutta kukaan heistä ei ollut uskaltanut katsoa ulos.

Moni oli arvellut sen olevan tulossa meille. Joskus jälkeenpäin jutellessani naapureidemme kanssa he kertoivat kuulleensa samaa muittenkin kuolemantapausten yhteydessä. Kun vanha mies nimeltänsä Barnett kuoli joitakin vuosia sitten kaukana vuoristossa, kaikki seudun asukkaat kuulivat viikatemiehen kulkevan oviensa ohi mennessään hakemaan Barnettin sielua.

Puhutaan, että itse paholainen ajaa vaunuja joita vetävät päättömät hevoset, mutta joita kukaan kuolevainen ei voi nähdä. Kolme koputusta ikkunaan on varma merkki taloon tulossa olevasta kuolemasta, mutta jos vaunut vain pysähtyvät ovelle, on se merkki pitkäaikaisesta sairaudesta. Niin minä asian kuulin.

On myös niitä jotka kertovat nykyään, että nämä ovat vain taikauskoisten ihmisten vanhoja tarinoita ja ainoat äänet mitä saattaa kuulla tiellä ovat vain varkaat, jotka pakenevat juosten viinahöyryissään Pomeroysta ylös vuorille. Sanotaan, että varkaat itse kertovat näitä tarinoita estääkseen ihmisiä näkemästä heitä ohi kulkiessaan. Mutta olen jo vanha nainen nyt, eikä minulla ole mitään syytä valehdella. Tiedän mitä kuulin silloin kauan sitten ja tiedän miten asianlaita oli.”

Suomi - Irlanti seura 60 vuotta!

Co.Tipperary, Cashel

Tämä upea linnan jäännös sijaitsee Tipperaryssä Cashel kylän kupeessa. Alhaalla itse kyläkin on käymisen arvoinen.
Cashelin Facebook sivusto on erinomainen

Tattersalls International Horse Trials & Country Fair 2014

Hevos ihmiset huomio!!!

Tätä ei kannata jätää väliin. Upeita eläimiä, yleensä myös upea ilma ja tyypillisiä, ihania irkkuja!
Lisätietoa löydät tapahtumat Facebookista.

Irish National Stud

Kevät on Irish studissa upeaa aikaa, jos suinkin olet liikkeellä Kildaren suunnalla poikkea sielä! Joka yö syntyy varsoja ja tarhat ovat pullollaan ihanaisia mamma Tammoja ja  varsoja.
Tässä kavalkaadi syntyneistä

Ja lisää Studin päivityksiä löydät heidän Facebookista!