Samuel Barclay Beckett (13. huhtikuuta 1906 Dublin – 22. joulukuuta 1989) oli irlantilainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1969.[1] Beckettin romaanit, näytelmät ja runot ovat minimalistisia ja syvästi pessimistisiä, ja myöhemmät työt yhä absurdimpia. Hänen tunnetuin työnsä on näytelmä Godot – huomenna hän tulee, jota on esitetty usein Suomessakin.
Samuel Beckett syntyi varakkaaseen protestanttiseen perheeseen, jolla oli ranskalaiset sukujuuret. Beckettin perhe asui suuressa isänsä vuonna 1903 rakentamassa talossa, joka sijaitsi Dublinin esikaupunkialue Foxrockissa. Vuodesta 1919 Beckett kävi koulua Portora Royal Schoolissa, Enniskillenissä, jonka entisiin oppilaisiin kuului muun muassa Oscar Wilde. Beckett oli luontainen urheilija ja erityisen taitava kriketissä: Beckett pelasi myöhemmin muun muassa Dublinin yliopiston krikettijoukkueessa huipputason otteluja.
Beckett opiskeli ranskaa, italiaa ja englantia Dublinin Trinity Collegessa vuosina 1923–27. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan hän muutti Pariisiin työskennelläkseen englannin kielen opettajana. Pariisissa hän tapasi James Joycen, josta tuli Beckettin pitkäaikainen ystävä. Beckett auttoi Joycea muun muassa kirjoittamaan Finnegans Waken (1939) ottamalla ylös Joycen muistiinpanoja, ja käänsi kirjasta myös osia ranskaksi. Beckett myös puolusti Joycen työtä ensimmäisessä julkaistussa kirjoituksessaan Dante...Bruno.Vico..Joyce, joka ilmestyi Joyce-aiheisessa esseekirjassa Our Exagmination Round His Factification for Incamination of Work in Progress (1929). Myöhemmin Beckettin ja Joycen välit viilenivät Beckettin katkaistua seurustelusuhteen Joycen tyttäreen Luciaan tämän sairastuttua skitsofreniaan.
Vuonna 1931 Beckett palasi Dubliniin suorittamaan maisterin tutkinnon, jonka hän sai samana vuonna. Beckett teki myös debyyttinsä runoilijana, kun Whoroscope (1931), 98 säkeen monologi julkaistiin. Beckett sai runolla tunnustusta, kun se palkittiin pienellä kirjallisuuspalkinnolla. Toinen vuonna 1931 Beckettiltä julkaistu teos oli esseekokoelma Proust. Beckett elätti itsensä opettamalla ranskaa Trinity Collegessa seuraavaan vuoteen saakka, jolloin hän erosi työstään omistautuakseen kokonaan kirjoittamiselle, ja lähti kiertämään Eurooppaa.
Isänsä kuoltua vuonna 1933 Beckett muutti Lontooseen, missä asuessaan hän julkaisi kokoelman lyhyttarinoita nimeltä More Pricks Than Kicks (1934) ja kävi psykoanalyysissä tohtori Wilfred Bionin alaisuudessa vuosina 1935–36. Vuonna 1936 hän palasi Pariisiin, missä tapahtui yksi Beckettin elämän dramaattisimmista käänteistä, kun sutenööri puukotti Beckettiä vuonna 1938 Beckettin kieltäydyttyä antamasta hänelle rahaa. Samana vuonna Samuel Beckett tapasi Suzanne Dechevaux-Dumesnilin, tulevan vaimonsa, ja julkaisi ensimmäisen romaaninsa Murphyn (1938).
Toisen maailmansodan puhjettua Beckett asui jälleen Irlannissa, mutta palasi Pariisiin liittyäkseen Ranskan vastarintajoukkoihin, minkä takia hän joutui natsien vainoamaksi. Beckett pakeni Dechevaux-Dumesnilin kanssa Etelä-Ranskan maaseudulle, missä he oleskelivat lähes kaksi ja puoli vuotta. Beckett sai elantonsa työskentelemällä maanviljelijänä, jonka turvin hän kirjoitti toisen romaaninsa Watt (1953). Watt oli myös Beckettin toistaiseksi viimeinen alun perin englanniksi kirjoitettu romaani. Tämän jälkeen Beckett ryhtyi kirjoittamaan ranskaksi, joskin hän teki englanninkieliset käännökset kirjoistaan itse. Beckett perusteli vaihdosta halustaan kirjoittaa "ilman tyyliä", tarvetta eleganttiin ilmaisuun.
 |
| Godot |
Sodan jälkeen Beckett työskenteli hetken Irlannin Punaiselle Ristille Pariisissa. Vuosina 1946–49 hän kirjoitti proosatrilogian, joka koostui romaaneista Molloy, Malone meurt ja L'Innommable. Vuonna 1949 kirjoitettu näytelmä En attendant Godot (1954) puolestaan teki Beckettista maailmankuuluisuuden ja yhden absurdin
teatterin merkittävimmistä kirjoittajista. Godotin jälkeen Beckettiltä julkaistiin radiokuunnelmien lisäksi useita näytelmiä, joista merkittävimmät lienevät Fin de partie (1957) ja Krapp's Last Tape (1959).[2]
Vuonna 1961 Beckett ja Suzanne Dechevaux-Dumesnil vihittiin Englannissa. Samana vuonna julkaistiin Beckettin viimeinen pitkä romaani Comment c'est, jonka jälkeen hän jatkoi uraansa kirjoittamalla teatterinäytelmien lisäksi radioon ja televisioon, pääosin englanniksi. Alan Schneider, joka ohjasi useimmat yhdysvaltalaiset tuotannot Beckettin näytelmistä, ohjasi myös Beckettin ainoan elokuvakäsikirjoituksen Film (1963), jonka pääosassa nähtiin Buster Keaton. Vuonna 1969 Samuel Beckettille annettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto, joskin hän kieltäytyi osallistumasta palkintoseremoniaan, ja hänen on huhuttu antaneen suuren osan palkintorahoistaan kollegoilleen. Samuel Beckettin merkittävimpiä töitä 1970-luvulla olivat näytelmät Company (1979) ja All Strange Away (1979), sekä runokokoelma Mirlitonnades (1978).
Sekä Beckett että hänen vaimonsa kuolivat vuonna 1989: Dechevaux-Dumesnil 17. heinäkuuta ja Beckett myöhemmin 22. joulukuuta. Molemmat haudattiin samaan hautaan Cimetière du Montparnasselle Pariisissa. Hauta on Beckettille ja hänen minimalistisille töilleen tyypillinen: hautakivenä toimii valtava pala hiottua mustaa graniittia, johon on kirjoitettu Beckettin ja hänen vaimonsa nimet, ja syntymä- ja kuolinvuodet. Haudan vierellä seisoo yksinäinen puu muistona kirjailijan tunnetuimmasta näytelmästä Godot.
Näytelmät
Huomenna hän tulee.Huomenna hän tulee , 1953, esitetty myös nimellä Godot
 |
| Happy Days |
Leikin loppu , 1956, esitetty myös nimellä Loppupeli
Sanaton näytös I–II , 1957
Viimeinen ääninauha , 1959
Voi miten ihana päivä, Happy Days, 1961
Näytelmä , 1963
Romaanit
Murphy,1938
Mercier ja Camier , 1946, julkaistu 1974
Molloy, 1951.
Malone kuolee, 1951.
L'innomable, 1953
Watt, 1953.)
Millaista on: Romaanit, 1961..
Novellikokoelmat
More Pricks Than Kicks, 1934
Ensi rakkaus, 1970
Piiritetyn huoneen novelleja, 1954.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti